perjantai 13. heinäkuuta 2012

Karppaus on SO last season!

(Disclaimer: en kritisoi tässä postauksessa mainitsemiani ruokavaliosuuntauksia sinänsä, vaan lähinnä niihin ja aiheeseen ylipäätään liittyvää pelotteluhenkistä/tuomitsevaa retoriikkaa, vouhottamista ja besserwisseröintiä. Käytäntö on osoittanut, että hyvin erilaisilla ruokavalioilla voidaan elää terveenä ja pitkään. En myöskään ota vastuuta siitä, ovatko luettelemani asiat oikeasti tapahtuneet ihan tuossa järjestyksessä, tämä on täysin subjektiivista tajunnanvirtaa ja jatkuvaan kohkaamiseen ja tappeluun uupuneen peruskarpin avautumista.)

Olipa kerran karppaus. Se tarkoitti aikoinaan sitä, että runsashiilihydraattista ruokaa välteltiin ja panostettiin sen sijaan enemmänkin rasvansaantiin. Yleensä karppaajat välttivät viljatuotteita ja perunaa, ja söivät niiden tilalla erilaisia kasviksia. Proteiiniakin syötiin, muttei mitenkään ylettömästi. Raffinoimattomia luonnonrasvoja monipuolisesti, oli yleinen motto. Kahvipöytään leivottiin mantelipohjaista marjapiirakkaa, kahviin lorautettiin kuohukermaa ja lounassalaattiin oliiviöljyä. Ruokaa syötiin silloin, kun oli nälkä, useimmiten noin kolme kertaa päivässä. Jotkut olivat Atkinsilla ja harrastivat induktioita ja Pellinki-dieettiläiset puhuivat suomalaisen ruoan puolesta, mutta yhtä kaikki karppaaminen oli karppaamista, VHH-termiäkään ei aikoinaan niin usein käytetty.

Sitten alkoi tapahtua.

Viljaa oli toki karppilammikossa aina vältelty, mutta yhtäkkiä siitä, varsinkin gluteenista ja viljakuidusta, tulikin suorastaan myrkkyä. Aikaisemmin ns. hyväkarppaukseen olennaisena osana kuuluvat täysjyvätuotteet julistettiin pannaan, ja mahdollisimman puhdistetut valkoiset jauhot olivatkin kuulemma se paras vaihtoehto. Samassa rytäkässä tuomiolle joutuivat myös kasviöljyt poislukien kookos. PUFAt, MUFAt ja SAFAt vain sinkoilivat, kun eri puolilla sosiaalista mediaa tapeltiin liki verissä päin rasvahappojen oletetusta terveellisyydestä ja haitallisuudesta.

Länsinaapurista kuului kummia: tuli LCHF ja sen mukana itku ja parku (osin ihan oikeutettukin, toim.huom.) siitä, miksi kaikki on Ruotsissa aina paremmin. Eenfeldt ja Dahlqvist nostettiin lähes kulttiasemaan iki-idoli Atkinsin rinnalle. Vaatimus kotimaisuudesta ja lähiruoasta korostui, ja kritiikin kohteiksi joutuivat tuontihedelmät ja -vihannekset. Tuli Kwasniewski, joka merkitsi monelle paluuta "vanhaan kunnon kotiruokaan". Vastakkainasettelu eläinrasva- ja kasvirasvaleirien välillä syveni. Väiteltiin ruoan imeytymisestä ja suolisto-ongelmista. Kaloriteorian olemassaolosta ja relevanssista tapeltiin. Tuli warrior ja harvoin syöminen, ja yhtäkkiä jokainen itseään kunnioittava karppi oli jonkinlaisella "pätkiksellä". Oli 16/8-systeemiä ja joka toinen päivä syömistä, ja joku piti säännöllisesti kerran viikossa paastopäivän. Välipaloja oli toki karppauksen yhteydessä aina karsastettu, mutta nyt ne tuomittiin lopullisesti alimpaan helvettiin. Tuli superruoka ja raw food, eikä terveystietoinen karppi tullut enää mitenkään toimeen ilman gojimarjoja (luomua ehdottomasti, tietenkin), macaa, lucumaa, siitepölyä ja niin edelleen. Vesikin piti hakea lähteestä, tai vähintäänkin suodattaa. Uusin villitys tuntuisi olevan paleo, jonka myötä alati kasvavalle kieltolistalle ovat päätyneet nyt myös maitotuotteet, ja erityisen hip ja pop on paleon, pätkäpaaston ja superfoodien yhdistäminen. On vähintäänkin mielenkiintoista nähdä, mikä on se seuraava "iso juttu" VHH-maailmassa.


Kaiken tämän keskellä Voimanalan Valtiatar on vähintäänkin hämmentynyt ja kysyy: mitä tapahtui karppaamiselle? Sille tavalle syödä, jossa välteltiin hiilaripommeja ja suosittiin pilaamattomia rasvoja, ja syötiin paljon kasviksia Pekka Puskan väitteistä huolimatta? Jossa syötiin silloin, kun oli nälkä, eikä silloin kun "ruokaikkuna on auki"? Jossa syötiin tavallista ruokaa, jota ostettiin tavallisista ruokakaupoista? Karppaako nykyään ylipäätään enää kukaan muu kuin Voimanalan Valtiatar?