keskiviikko 21. elokuuta 2013

Mustia ja vielä mustempia listoja

Usein - aivan liian usein IMHO - ruokavaliot(kin) määritellään sen kautta, mitä niihin ei kuulu. Mitä ei saa syödä. Mitä pitää ehdottomasti välttää tai mörökölli sinut vie. Usein nuo kieltolistat eivät myöskään ole aivan lyhyitä ja/tai loogisia, joten ei mikään ihme, jos aloittelijat menevät aivan ymmälleen ja mahdollisesti jättävät lannistuneina koko homman sikseen - ja pahimmassa tapauksessa saavat konkareilta haukut yrityksen puutteesta ja kykenemättömyydestä sitoutua ja tehdä muutoksia elämäänsä.

Valtiatar myöntää itsekin sortuneensa kieltolistojen laatimiseen, mutta on ottanut opikseen. Tarkoitus on kuitenkin syödä ruokaa eikä listoja. That said, on kuitenkin ihan fakta, että tiettyjä asioita edelleenkin välttelen tiukasti, mutta yritän pitää niiden määrän minimissä ja perustelut järkevinä. Ehkä :D

VOIMANALAN VALTIATTAREN MUSTA LISTA (huom. menee osittain päällekkäin taannoisen postauksen http://voimanala.blogspot.fi/2013/07/elamanmuutoksia-seka-puhetta-aiheesta.html kanssa, mutta tuolla ei näitä juttuja juurikaan perusteltu, joten paneudun niihin tässä nyt vähän tarkemmin)

- aspartaami, koska olen huomannut sen aiheuttavan päänsärkyä ja muutenkin huonoa oloa. Ja onhan se kaiketi melkoinen myrkkykin. Makeuttimina suosin steviaa ja sukraloosia - ja pieninä määrinä myös ihan ehtaa sokeria, jota pidän pienempänä pahana kuin useimpia keinomakeuttimia.

- osittain kovetetut kasvirasvat eli ne kuuluisat teolliset transrasvat. Ymmärrykseni on, että tämä on edelleenkin se ainut rasvatyyppi, joka on pystytty suoraan liittämään sydän- ja verisuonitautiriskiin.

- glukoosi-fruktoosisiirappi (tunnetaan myös nimillä glukoosisiirappi, fruktoosisiirappi ja HFCS eli high-fructose corn syrup. Mahtaneeko näin ollen myös maissisiirappi tarkoittaa samaa ainetta?). Käsittääkseni on olemassa vähintäänkin vahvoja viitteitä kyseisen aineen yhteydestä kakkostyypin diabeteksen syntyyn kuten myös ylenmääräisen fruktoosikuorman maksaa rasittavista vaikutuksista *), joten parempi välttää kokonaan.

- karrageeni eli E407 - tästä olen tosin viime aikoina laiskuuttani lipsunut. On olemassa viitteitä pilkotun karrageenin yhteydestä suolisto-ongelmiin ja jopa syöpään, mutta käsittääkseni vain koe-eläimillä. En tiedä, onko aihetta tutkittu ihmisillä lainkaan. Karrageenin ongelma on se, että sitä (kuten myös gluteenia) on tungettu lähes joka paikkaan, joten sen välttely vaatisi aktiivista paneutumista, syynäämistä ja vaihtoehtojen etsimistä, ja kuten todettua myönnän laiskuuteni tässä kohtaa. Tosin ostan yleensä aina Santa Marian(?) karrageenitonta kookosmaitoa, vaikka se onkin kalliimpaa kuin Kara.

Ja siinäpä se, oikeastaan. Puhtaaseen nollalinjaan tulen tuskin koskaan minkään ym. aineen suhteen pääsemään, mutta uskon, että jokainen syömättä jäänyt gramma tuolta listalta on kuitenkin terveysmielessä aina kotiinpäin. (Kuten myös jokainen juomatta jäänyt kahvikupillinen ja viinilasillinen, mutta se onkin jo toinen tarina...)

*) kun puhun fruktoosista pahana juttuna, viittaan aina nimenomaan tuohon HFCS:n, joka on tiivistettyä fruktoosia. En siis marjoihin enkä hedelmiin, joiden välttely fruktoosin pelossa on Valtiattaren mielestä lähinnä järkijättöistä puuhaa. Ei tarkoita kuitenkaan, että niitä pitäisi kilotolkulla kiskoa, toim.huom.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti